Kuukausi: heinäkuu 2011

  • ROMANTICAA CARIBIALLA TAI PÄINVASTOIN

    Tuota noin: en näillä näkymin ole totossakaan voittanut, on vain matkustuksen toiveunia kohdallani. Ja kun nuo sairaudetkin lyövät päälle enemmän, ja verottavat jaksamista ja budjetteja. Silti on kirjoitustaito ja mielikuvitusmatkailu tallella. Muinoin olin Tallinkvarustamon kutsusta juhlistamassa uutta Romantiika-jahtia, siitäkin rittäisi tarinaa. Sen vain sanon, siellä koin Karibiaa parhaimmillaan. Koko alus oli kuin muinainen Loveboat. Eilen…

  • OMA RAKAS PIKKU YSTÄVÄ

    Hyviä neuvoja koiranomistajille.. – Käytä koirallasi pantaa sen ollessa vapaana, ja valvo koirasi menoa mikäli se kulkee irrallaan hihnasta. – Huolehdi että koirasi pannassa on omistajan ajantasalla oleva puhelinnumero tai mieluiten vaikka kaksi numeroa, jotta varmistutaan että löytäjä saa omistajat heti kiinni. – Mikäli koirasi katoaa soita heti p. 050-3203324 ja ilmoita koiran tuntomerkit sekä…

  • KÄYN SUVEA KIITTÄMÄÄN ALIAS JUSSIA JÄLKIJUNASSA

    KUMMA KYLLÄ, NE OVAT AINA PERÄTI SAMANLAISIA.  ALATI ALUSSA, ALATI LOPUSSA.  MUISTAAKSENI JOTENKIN NÄIN ASIOITA ON TULKINNUT L.VIITA. Ja vaikka minun elämässäni  KESÄN  paras ääni on Harrikan syke.  Silti se ei kuitenkaan voita lahdella joikuvaa joutsenta  tai metsässä nakuttavaa tikkaa Siteeraan tässä WWF:ÄÄ, tämän sanoman se lähetti minullekin taas.  Sitä voi soveltaa niin Airiston selällä…

  • KÄYN SUVEA KIITTÄMÄÄN

    LUIN TÄSSÄ   KESÄN JUTUISTA JA LÖYSIN   MONEN MONIA LARPPAAMINEN KIINNOSTAA

  • LÖYTYI LINDALINEN LINKISTÄ JÄNNÄ LOUNASRISTEILY

    Lounasristeily merellä Lounasristeily-Historiallinen satamakierros. 10.07-15.09 Joka päivä 12:00-14:30  Mikä olisikaan parempi tapaa ihailla Tallinnan keskiaikaista silhuettia ja kuvankaunista rannikkoa, kuin seilata kaupungin edustan vesiä Kajsamoorilla, vuonna 1939 rakennetulla puisella kahvelikuunarilla! 2,5 tuntia kestävällä retkellä kuulet tarinoita satamista, merirosvoista ja salakuljettajista, näet Merenkulkumuseon historiallisen Lentosataman ja Tallinnanlahden. Laivan keittiö tarjoilee tuhdin keittolounaan, jotta matkanteko maistuu. Laivalla…

  • HUISKIS HEINÄKUUTA

    Heinäkuussa on 5 Perjantaita 5 Lauantaita ja 5 Sunnuntaita! Tämä tapahtuu kerran joka 823 vuosi. Tätä kutsutaan rahapussikuukaudeksi. Siispä… kopioi tämä statukseesi ja ‘rahaa alkaa tulemaan 4:n päivän sisällä’ perustuen Kiinalaiseen Feng Sui – filosofiaan. Ne jotka lukivat tämän, mutta eivät kopioineet sitä, jäävät ilman rahaa… ” So let’s all try our luck