Kelan internetsivuilla on avattu tutkimukseen keskittyvä blogi. Ensimmäiset kirjoitukset käsittelevät rokotteiden Kela-korvauksia sekä Tanskan hyvinvointikomission ja Suomen Sata-komitean yhtäläisyyksiä.
- Blogi tarjoaa kirjoittajille väylän suurille ja pienille asioille, uusille teemoille yhteiskunnallisessa keskustelussa. Eräät blogikirjoituksista on kirjoitettu vakavista asioista pilke silmäkulmassa, toiset taas ryppyotsaisemmin. Suurin osa tulee olemaan näitten ääripäitten väliltä, kertoo Tutkimusosaston osastopäällikkö Olli Kangas.
Uusia kirjoituksia on tarkoitus julkaista kohtalaisen ripeään tahtiin, joka toinen viikko tai tiheämminkin. Kirjoittajat ovat pääosin Kelan tutkimusosaston tutkijoita, mutta blogi on avoin myös vieraileville kirjoittajille.
Uusien avauksien ohella blogissa voidaan jatkaa muualla julkaistujen artikkelien tai mielipidekirjoitusten synnyttämää keskustelua. Yksi mahdollisuus on esimerkiksi laajentaa Kelan omien lehtien juttujen käsittelyä blogissa. Kuka tahansa voi kommentoida kirjoituksia ja näin osallistua keskusteluun. Tätä myös kirjoittajat toivovat.
(lähde: kela, lehdistötiedote)