Sydänviikosta vielä

Aiheeton Lisää kommentti »

Eivät ne sydänkuvat suostu nyt ilmiintymään millään. Onneksi sydänviikko näkyy muuallakin, esimerkiksi ruokakaupoissa, eikä vain vain viisahamman viereisen blogissa. Sydänviikko on siis Suomen Sydänliitto ry:n vuosittainen kampanja. Tänä vuonna sydänviikon sanoma on se, että lapsi ottaa mallia aikuisen teoista: lapsen silmissä aikuinen on sankari ja hänellä on suuri vastuu pienestä sydämestä. Oikeilla elintavoilla voi antaa lapselle mahdollisuuden parempaan elämään.

Meillä on esillä sydänviikon painotuotteita sekä kirjoja sydänaiheesta.

Sydän on suomipop!

Aiheeton 1 kommentti »

Suomipopin, -punkin ja -rockin pöytä on herättänyt ansaittua huomiota. Uusia vanhoja levyjä on hankittu nostalgiannälkäisille.

Sydämen asialla ollaan taas sydänviikolla 13.- 20.4. Siitä kuvia myöhemmin, kun osaamaton bloginpäivittäjä keksii miten ne saadaan näkyviin. Miksi juuri nämä kuvat eivät päivity blogiin, vaikka ovat olevinaan ihan samanlaisia kuin muutkin, jotka pullahtavat ihan kiltisti esille kaikissa väreissään?

Sitä ennen, syökää terveellisesti ja lukekaa hyviä kirjoja!

Nämä menivät jo

Aiheeton Lisää kommentti »

Mutta onneksi edes kuvat jäivät näistä kirjanäyttelyistä:

Äänestä rakkain suomalainen kirja:

Copyright © 2008 Viisahampi vierelläsi - Munsivut.net - Moottorina WordPress - Wordpress Themes by Natty WP.
Images by koop viagra desEXign.
 

Bad Behavior has blocked 239 access attempts in the last 7 days.

Lähetä tämän sivun linkki ystävälle - Yhteisön kaikki aiheet - RSS (Feedburner)

Tallenna/Jaa - Tietoa palvelusta - Käyttöehdot - Palaute palvelun ylläpidolle - Lyhytosoite