Viisahampi vierelläsi

Ennen vanhaan tässä kohtaa kalenterissa olivat joulun pikkupyhät. Kustaa Vilkunan Vuotuisen ajantiedon mukaan ei ollut niin pyhä, etteikö olisi saanut tehdä töitä, mutta ei niin arkikaan että olisi voinut toimittaa jokapäiväisiä askareita normaaliin tapaan.

Ihan kuin jotakin näistä joulun pikkupyhistä olisi jäänyt elämään vieläkin. Kummallinen aika. Ei ole vielä uusi vuosi, mutta vanhaakaan ei ole niin paljon jäljellä että saisi toimeksi mitään loppuvuoden rysäystä. On keskitalvi edelleenkin, mutta valoisa aika on kuulemma pidempi kuin viikko sitten. Ei ole enää joulun raukeutta, mutta ei vielä uudenvuoden aaton hulinaakaan.

Mitä aika on, mistä se tulee ja minne se menee? Aika ja ajan kuluminen tulevat ihmisen mieleen herkimmin juuri nyt. Ihmetellään, miten vanha vuosi menikään äkkiä, vastahan oli viime joulu. Pian opetellaan taas uutta numeroa vuosiluvuksi.

Ihminen yrittää käsittää ja hallita aikaa kalentereilla, kelloilla ja merkkipäivillä. Näistä yrityksistä kerrotaan mielenkiintoisesti ainakin seuraavissa kirjoissa:

Karjalainen, Sirpa
Uusi ajantieto

Oja, Heikki
Allakkatieto

Oja, Heikki,
Aikakirja

Vanhat
Vanhat merkkipäivät / Hautala, Jouko (toim.)

Vilkuna, Kustaa
Vuotuinen ajantieto

Kaikille blogissa piipahtaneille ja niillekin, jotka eivät vielä ole löytäneet tänne: HYVÄÄ LOPPUVUOTTA, JA UUDEN ALKUA! Käyttäkää aikanne hyvin.

Loputkin kirjapalkinnot on jaettu. Tieto-Finlandian sai ulkoministerimme Erkki Tuomioja isoäitiään Hella Wuolijokea käsittelevästä tutkimuksesta. Valinta herätti jonkin verran parranpärinää, valitsijan, Suomen Akatemian johtajan Raimo Väyrysen, ja palkitun välisten poliittisten ym. kytkösten takia. Hyvä! Kyllä sen verran pitää keskustelua syntyä kun isoja palkintoja jaetaan.

Tuomiojan kirja on tulossa kirjastoomme, ja sitä voi jo varata luettavakseen.

Lasten- ja nuortenkirjapalkinnot (Topelius ja Arvid Lydecken) menivät vanhoille konkareille, Maria Vuoriolle ja Tuija Lehtiselle. Taitaa olla turha miettiä etsittäessä parasta kirjaa, ei kirjailijaa, että onko oikein palkita vanhoja tekijöitä vai pitäsikö kannustaa aloittelijoita. Kirjat paremmuusjärjestykseen, ei tekijät. Elämäntyöpalkinnot ovat erikseen.

Muuten, Lehtisen kirja www.liisanblogi.net on blogimuotoon kirjoitettu, ajan henkeä!

Mielivaltainen diktaattori päättänyt Finlandia-palkinnon saajasta. Palkittuhan on useimmiten ollut kriitikoiden ja lukevan yleisön mielestä aikamoinen yllätys, tai kuten diktaattorina toiminut professori Jyrki Nummi puheessaan totesi, suorastaan väärä valinta. Tällä kertaa kuitenkin ennakkosuosikki voitti.

Kjell Westön teos Missä kuljimme kerran kertoo samasta ajasta ja samoista tapahtumistakin kuin Väinö Linnan Täällä pohjantähden alla –trilogian toinen ja osin kolmas osa. Silti tuntuu kuin ne sijoittuisivat eri planeetoille. Westön kirjassa ei lähdetä taksvärkkiin riihen taakse, vaan liikutaan vaunulla (=ratikka) Stadissa. Sisällissodan tapahtumia valotetaan kyllä sekä valkoisten että punaisten osalta, mutta kokijoina ovat ruotsinkieliset helsinkiläiset. Mielenkiintoinen näkökulma niille, jotka ovat perustaneet tietonsa ja elämyksensä suomalaisesta yhteiskunnasta ja historiasta Linnan Pohjantähteen.

Lisää kirjallisuuspalkintoja ropisee vielä ennen joulua, jakamatta ovat ainakin Topelius-, Arvid Lydecken- ja Tieto-Finlandiapalkinnot.

Kunnantalolla on esillä valokuvanäyttely liittyen tekeillä olevaan veteraanikirjaan. Kirjaston kirjanäyttelyn teoksissa liikutaan samassa aihepiirissä, Suomen viime sodissa. Sotahistoria kiinnostaa kautta vuoden, mutta näin joulukuun kuudentena sillä on erityinen merkitys muistuttamassa miten itsenäisyytemme säilyi.

Ylimpänä liehuu siniristilippu.