Heip.

En mennyt joulukirkkoon, vaikka olisi ehkä pitänyt. Mutta minä nukuin, koiran kanssa samalla tyynyllä sillä aikaa kun muut istuivat kirkonpenkeissä. Eikä minulla ole edes huono omatunto! Väsyttää vieläkin… Tänään ohjelmassa joululahjojen paketointia, siivousta ja kaupungissa pitäisi käydä moikkailees kavereita.  :)

Luulin, etten pitäisi enää yhdestä ihmisestä… mutta sydämeni päätti toisin. Ja nyt tämä samainen sydän on rikki. Hänellä on toinen, enkä se ole minä. Vaan joku kauniinpi ja parempi. Ei meitä koskaan ollutkaan, vaikka kuvittelin niin. Ja saahan sitä kuvitella. Kuvittelen vieläkin, että jonain päivänä hän on minun ja minä olen hänen ja blaablaablaa lässyn lässyn niinpä niin. Turhaa se on, ei meistä ollut eikä tule. Tosiasia, jota en voi muuttaa. (Mutta onko jossain silti edes pieni murunen toivoa? On sitä, on.)  Hän ei tiedä, kuinka paljon häntä rakastan. Vai onko tämä rakkautta? Jos ei, niin ainakin välittämistä. Tykkäämistä.. eli rakkautta!

Voiko näin paljon rakastaa
Ettei näe muuta maailmaa
Olen valmis kaiken tuhlaamaan
Kun sirpaleet hioo toisiaan

Talvi tulee sisään ovista
Ja olen niin kiinni sinussa
Turha on mun näitä öitä valvoa
Ne eivät enää valvo sinua

(Jippu – Luovun)

Ulkona on ihana ilma, voisin mennä kuvailemaan jos ei olisi niin kylmä! Hyrr. Mutta on tämä parempi kuin vesisade! Toivottavasti tulisi valkoinen joulu. :)

Rikkinäisin sydämin,

Jossutin

Ps. Kirjoitan jouluna varmaankin.

Luovun
Susta viimeisin voimin
Vähän itken vielä
Luovun
Susta viimeisin voimin
Sä et sitä tiedä
Kuinka paljon sua rakastin

(Jippu – Luovun)