Dolor

Minun olisi pitänyt nyt pysyä hiljaa ja antaa Shintin kirjoittaa seuraava merkintä. Mutta ei, mä olen itsekeskeinen taas ja kirjoitan nyt totuuksia, en haaveitani vaan realistista elämää.

Kummallakin minun ystävistäni oli viime viikko hiihtolomaa: Toinen lensi ulkomaille ja sai näinollen vapaata minusta, yhteisistä ongelmistamme. Toinen ystävä( olen pahoillani Shintti) joutui sitten lopulta olemaan lääkärini.

Olin jo nostanut itseni kuopasta: laatinut anoreksian hävittämissuunnitelman, valmistautunut olemaan hiljaa kodikkaassa ympäristössä, nukkunut paremmin  ja tehnyt kaiken maailman jutut siihen, että en tuntisi joka toinen sekunti lonkassani pistävää kipua.

Mitä sitten kävikään: Laadin taas itselleni listoja, kirjoittelin päiväkirjaan ja mietin, ” Mä en olekaan enää masentunut”.Mutta paha olo hiipi salakavalasti takaisin ja tunsin taas olevani liian yksin.. Niinpä päivänä, jota ehdin jo toivoa, minut muserrettiin taas.Olin hämmentynyt ja loukkaantunut. Raivoissani ja kipeä.

Vajosin jälleen pariksi päiväksi pimeyteen  ja heitin ilmoille toiveen ” Olen pieni, mutta enkö voisi olla pienempi ja näkymättömämpi?En olisi tiellä,en ongelma.” Ja samalla tai hetkeä aikaisemmin yritin huijata itseäni ja teitä, lukijat. “Jee, pystyn muuttumaan”

Mitä minä oikein teen?Kenelle minä yritän todistella jaksamistani?

“Hengitän,

olen siis olemassa.”

“Ajattelen,

siis elän”

Jos jäseneni olisivat paikallaan, olisinko minäkin paikallani enkä antaisi mieleni viedä minua pois pimeyteen?

-lasienkeli

Ystävä. Kuka hän on?

Sinä sanot olevasi ystäväni ja tukevasi minua, mutta sehän ei onnistu ellet saa avattua lukittua ovea, sydämeeni. Sinun suunnitelmasi on saada minut puhumaan.Minä annan sinun tehdä minulle mitä vain ikinä haluat, jos vain se auttaa sinua päämääräsi saavuttamisessa. Minä koitan avautua ja olla kuten vahvat ihmiset on. Se on minulle vaikeaa, sillä minä tahdon suojella sinua. Ei sinun tarvitse tietää kaikkea. Vain sen verran, että ilman sinua ei olisi mitään.En yksinkertaisesti aina jaksa puhua.

Minä vihaan sitä kun sinä sanot, että minä tarvitsen apua. Sinun täytyy uskoa, etten tule koskaan sanomaan sitä ääneen. Vihaan avuttomuutta, vihaan heikkouttani yli kaiken. Eikä sinun tarvitse auttaa minua kun kukaan muukaan ei halua.

Avuttomuuden lisäksi vihaan tätä fyysistä kipua,joka vie minut nykyisin useasti jonnekin kauas täältä… Johon kukaan ei keksi apua ja minä olen väsynyt sitä pyytämään

Joskus käy kylläkin niin, että viha muuttuu rakkaudeksi. Ne ovat niin kaksi ääripäätä. Minä rakastan minun ystäviäni, heidän suunnitelmiaan. Haluan tuntea kuuluvani heidän elämäänsä.

Rakastan myös taistelua itseäni vastaan. Rakastan sitä tunnetta, kun tuntee voittaneensa itsensä. Niitä harvoja kertoja, jolloin voi sanoa rakkaille ystävilleen totuudenmukaisesti: “Minä pärjään, älä minusta huoli”

Tuosta huolimatta, minä rakastan teitä, ystäviäni.Minä luotan teihin.

- lasienkeli

Olen ollut väsynyt ja todella kipeä viime viikot. Olen ajatellut tänne kirjoittamista paljon en vain ole saanut sitä aikaiseksi, olen vain aina lykännyt kirjoittamista sanoen itselleni, että “Kirjoitan huomenna, ihan varmasti huomenna, kun on aikaa..”

Itselläni on menossa sellainen aika, että tavalliset lukion tunnit ovat historiaa, vaikka onhan minulla yksi kurssi aikuislukiolla vielä menossa. On ihan piristävää tietää, että pian pääsee opiskelemaan ja tekemään sitä, mitä itse pitää tärkeänä.Se on minun tulevaisuuteni, eikä huominen, joka on vielä samanlainen kuin tämä päivä.

Pidän historiasta. Vanhoista pölyttyneistä kirjoista ja niiden sisällöstä, suurmiehineen.En osaa ajatella nykyaikaa sellaiseksi, jota joskus opettaisin. Mitä me kirjoittaisimme historian kirjoihin tästä minuutista, tästä päivästä.Miltä näyttää tämä aika huomenna? Varmasti yksi monen sivun juttu on Afkanistanin sota ja erilaiset maanjäristykset. Pitäisi olla hyvillään, ettei omaa maata uhkaa sota.

Kertoisinko, miten joskus on ollut maailmansotia? Vahvoja ja kylmiä hallitsijoita, kuten Hittler,Mussoliini tai Lenin. Tai, että kauan sitten, meilläkin käytiin sotia,voitettiin veli Venäjä?

Mitä te tahtoisitte kuulla huomenna, hauraalta enkeliltä? Vai haluaisitteko tekin, että sen helinä sammuu eikä koskaan kuulu uudestaan. Ei huomenna ainoastaan tänään.

Sanon itselleni, “Huomenna teen tehtäväni, huomenna jaksan” Miten voin jaksaa huomenna, kun se tuntuu niin kuolettavan vaikealta jo tänään?

Huomenna kaikki on paremmin sanotaan. Entäs, jos ei ole. Tulevaisuus, nykyisyyteni on vain pelkkää huomisen etsimistä. Milloin on huominen?

Minun täytyy myöntää, ettei sopivaa aikaa tule koskaan, tai se on silloin jo liian myöhäistä. Sen minkä, on aikonut jättää huomiseksi, on parempi tehdä tänään.

Koska, kuten minäkin taas huomenna olet surullinen, siitä ettei päiväsi ollut tänäänkään erilainen kuin eilen. Se ei ollut yhtään helpompi, kivuttomampi tai virkeämpi.Tuo ajatus sattuu, vielä enemmän kuin tämä hetki. Jos ei saa apua tänään, sitä tuskin saa huomennakaan. Tätä en ole vielä oppinut, olen vain pieni ja sekava.

Näihin lauseisiin, olisi ollut parasta lopettaa toivominen, mutta täytyy sanoa, että minä olen muuttunut taas, en ole sellainen kuin ennen menossa olevia lääkekokeilujani.Joku sanoi, että pienet myrkyt ovat tehneet alkuvuodestani punaisella ja mustalla värjätyn.Ne ovat tehneet, sinusta masentuneemman.Se on varmasti totta, lukihan noin pakkauksessakin, että niin saattaa käydä. Tietysti minulle kävi näin.Nyt ajattelen vain, että jos jaksan huomiseen,jaksan myös iloita tulevaisuudesta.

Siitä ajasta, jonka minä olen rakentanut pienistä palasista itselleni ja toivonut salaa, että se toteutuu. Toivon, että olisin kivuttomampi, pääsisin omaan kotiin ja laukustani pilkistäisi opiskelijakortti.

Shh..Huominen on tulevaisuutta varten.Tulevaisuus, jota odotan ei ole huomenna, viikon tai kahden päästä, mutta toivottavasti se on ensi syksynä. Silloin voin sanoa ” Huomenna olen iloinen”.

- lasienkeli

Olen seurannut pari viimeistä  blogitekstiä ja niiden kommentteja, hiljaisuudella yksin. Mietin, mitä minulle tapahtuu, kun vuosi vaihtuu.

Sanooko,joku minulle vihdoin”Kyllä”,kysymykselleni  ja muutun enkeliksi.Vai tapahtuuko jotain muuta sellaista, ettette enää kuule enkelinne hiljaista helinää? Se on arvoitus, jonka näemme pian..

Mutta lasinen kirjoittelija toivoo myös uudelta vuodelta helpotusta tuskaansa, erillaista hiljaisuutta. Onnellisuutta, täällä tässä todellisuutta.

Pieniä hiljaisia onnen hetkiä,välillä yksin ja välillä teidän kanssanne rakkaat ystävät.Hetki ilman lamaannuttavaa fyysistä tuskaa, voisi tuoda tämän onnen..

Juuri tämä fyysinen tuska on lamaannuttanut minut, tehnyt minusta hiljaisen, kylmän ihmisen. En tunne iloa, en myöskään mitään muuta.

Hiljaisuus murskaa ihmisen, jos jää yksin, tiedän. Sekin on facta,että henkinen kipu helpottuisi, jos puhuisi, jollekin jonka työhön kuuluu auttaa. Mutta entäs,jos suuri osa kipua onkin fyysistä, eikä helpotu, vaikka puhuisi kuinka?

Mikä poistaisi fyysisen kivun, edes osittain?Kuka ottaisi minut tosissaan, eikä vain hoitaisi kipua, joka on syntynyt toisesta kivusta? Kuka auttaisi edes sen verran? Jotta jälleen, voisin puhua yksinäisen hiljaisuuteni pois ja olisin taas ehjä kaikin tavoin.

Tiedän, etteivät ystäväni aina ymmärrä minua,mutta toivon silti heidän pysyvän luonani kuuntelemassa, tukemassa minua, hiljaisina hetkinäni.

Minulla ei ole ketään muita,mitään muuta. On vain hiljaisuutta.

Jaksamisia uuteen vuoteen

Ehkä minäkin jaksan puhua enemmän sitten, tulevaisuudessa.Kunhan saan osan fyysisestä kivustani pois..

Nyt vaivun taas yksinäiseen,ahdistavaan hiljaisuuteeni.

-lasienkeli

Tiedostan olevani luonne, jonka moni haluaisi kouluttaa mieleisekseen. Poistaa siitä sen turhan ylimielisyyden ja kylmyyden. Useat ovat kumminkin ymmärtäneet luovuttaa todettuaan toimensa turhaksi. He ovat tajunneet joutuvansa vain itse vaikeuksiin yrittäessään mahdotonta.

Mutta sinä et luovuta. Olet yrittänyt jo vuosia muuttaa minua onnistumatta siinä rahtuakaan. Toisaalta siinä samalla minä olen tahtomattanikin tappanut sinua sisäisesti pienissä osissa. Ehkä et ole edes huomannut, miten päättäväisyytesi minun muuttamisekseni muuttaakin loppujen lopuksi ainoastaan sinua itseäsi?

Olen sanonut sinulle suoraan, ettei seurani tee kaltaisillesi henkilöille hyvää. Pelkään pilaavani muiden mielestä ihanat, lempeät ihmiset seurallani. Minä näen, ettet ole enää yhtä kiltti, kuin ennen. Uskon sinun vielä katuvan, ellet nyt tee lopullista päätöstä. – Ihan vain sinun itsesi vuoksi.

Sanotaan, että taistelussakin heikomman kuuluisi tiedostaa ensin asemansa voidakseen luovuttaa. Usko minua, minä en ole tässä se, joka saa lopulta siipeensä.

-shintti